LOUNAAN PALUU

 

Nyt sitä taas saa, nimittäin lounasta! Nauti ravintolassa tai ota mukaan. Tyyli on vapaa. Me odotamme Sinua jo innolla!

Lounas on päivän tärkeimpiä hetkiä, mutta viimeisten kahden vuoden aikana suuri osa suomalaisista opiskelijoista ja työntekijöistä ei ole päässyt nauttimaan siitä lounasravintoloihin yhdessä. Nyt vihdoin voimme palata taas ihmisten pariin pitkänkin etäilyn jälkeen omalle työ- ja opiskelupaikalle.

 

Meidän mielestämme lounas on oivallinen hetki nauttia kauden kasviksista, kokkien tekemistä maistuvista aterioista ja tietenkin kavereiden seurasta - saman pöydän ääressä, kuulumisia vaihtaen ja yhdessä ideoiden.

 

Uudenlainen arki tarkoittaa myös uudenlaisia ruokaratkaisuja, sillä joustava työnteon ja opiskelun malli on tullut jäädäkseen teettämämme tutkimuksen mukaan. Terveellinen ja monipuolinen ruoka on tärkeää jokaisen vireyden kannalta, myös siellä koti- ja mökkikonttorillakin. Ravintoloissamme on tarjolla mukaan otettavia vaihtoehtoja myös etäpäiviin – vaikka koko perheelle!

 

Nyt lounas tekee paluun Amica-, Food & Co- ja Tastory-ravintoloissamme kautta maan. Me toivotamme niin henkilökunnan kuin asiakkaammekin lämpimästi tervetulleiksi takaisin työpaikoille ja ravintoloihimme.

 

Nauti paikan päällä tai ota mukaan. Tyyli on vapaa.

Toivomme kaikille iloista paluuta töihin ja opintoihin - nähdään ravintoloissamme!