Työeläkeyhtiö Varman henkilöstö työskentelee pääosin etänä nyt poikkeusaikana. Kehitimme yhdessä lounasedulla perjantaisin mukaan otettavat ruokakassit etätyöviikon ruokailujen järjestämistä helpottamaan. ”Työnantajat voisivat rohkeammin pohtia keinoja helpottaakseen henkilöstön arkea näin poikkeusaikana. Mukaan otettavan herkullisen kotiruoan mahdollistaminen on yksi konkreettinen tuki, joka meillä Varmassa omaksuttiin ketterästi”, vinkkaa Varman HR-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Katri Viippola.

Koronakevään yllättäessä Työeläkeyhtiö Varman koko henkilöstö siirtyi nopeasti etätöihin. Poikkeusajan jatkuessa toimistoa Salmisaaressa pidetään auki, mutta vahvan etätyösuosituksen vuoksi iso osa työskentelee kotona. Varmalle on tärkeää oman henkilöstön hyvinvointi. Työhyvinvointia tarkastellaan monesta eri näkökulmasta ja eri tekijöihin panostetaan. Ergonomisia tekijöitä ja tietotyön tekemisen fyysistä asentoa tuetaan tarjoamalla mahdollisuuksia työtuoleihin ja tukivälineisiin. Lisäksi henkilöstölle tarjotaan verkon yli erilaisia valmennuksia ja koulutusta esimerkiksi oman ajankäytön ja mielen hyvinvoinnin tukemiseen.

Ravitsemus nähdään Varmassa myös merkittävänä työhyvinvointia tukevana tekijänä.  Ruokahetket ja henkilöstöravintola rakentavat työkulttuuria. Ruokahuolto etätyön aikana aiheuttaakin monelle varmalaiselle paljon haasteita, sillä se vie arjesta paljon aikaa. Varmalaiset eivät ole yksin tämän kanssa: niin kokee myös iso osa suomalaisista työntekijöistä. Yli puolet suomalaisista työntekijöistä koki ajan puutteen olevan suurin haaste ja joka kolmas koki erittäin haasteellisiksi ruoan suunnittelun, hankinnan ja valmistuksen sekä ravitsemuksen monipuolisuudesta ja vaihtelevuudesta huolehtimisen viime toukokuussa toteutetussa laajassa kuluttajatutkimuksessa, johon vastasi yli 1000 työntekijää (Compass Group Suomen Kuluttajatutkimus 2020, tutkimuksen koko vastaajamäärä >2000).  

Lounasedulla viikon ruoat mukaan 

Varman henkilökunta voi käydä perjantaisin ostamassa lounasedulla seuraavan viikon lounaat kotiin Salmisaaren toimipisteen henkilöstöravintolasta. Seuraavan viikon etätyön lounaisiin ei näin tarvitse käyttää kotona sen enempää aikaa, vaivaa ja rahaa kuin työpaikallakaan.   

- Olemme saaneet erittäin hyvää palautetta kasseista. Monet ovat olleet yllättyneitä, miten paljon ruokaa ja aineksia viiden päivä lounasedulla saakaan! Olen kuullut niinkin, että kassin sisältöjä kulutetaan osin jo viikonlopun aikana, mutta silti ne tuovat helpotusta jossain kohtaa seuraavaa etätyöviikkoa, kun ei tarvitse miettiä lounaan järjestämistä, kertoo Katri Viippola Varmalta.

Etätyöviikon ruokakasseihin kootaan monipuolinen, ravitseva, terveellinen ja vaihteleva paketti viiden päivän aterioiksi. Valittavana on aina kasvisvaihtoehtokassi tai sekaruokakassi. Kasseissa on aina viiden päivän pääruoat energialisäkkeineen, vihanneksia, talon tuoretta leipää, levitettä ja hedelmiä. Viikon ruokalistalle suunnitellaan keittoja, laatikkoruokia ja kappaleruokia kastikkeineen. Mukaan poimitaan kala-, liha-, broileriproteiineja ja kasviskasseihin puolestaan huomioidaan erilaisia kasvisproteiineja tuomaan vaihtelua.

- Etätyöruokakassit mahdollistavat, että voimme suunnitella menun ja valmistamisen paremmin myös hävikkiä vähentäen. Voimme myös ottaa listalle mukaan hieman työläämpiäkin ruokia, joita ei etäpäivän lounastauolla itse ehtisi tehdä. Lisäämme toisinaan mukaan vaikka pienen maustekakun, kauden piirakkaa, vispipuuroa tai vastaavaa. Ihanaa tässä on myös se, että voimme ruokakassien valmistukseen työllistää yhden toisaalta lomautetun kokin edes osa-aikaisesti, kiittää ravintolapäällikkö Maija Kaarne-Sokka Varman henkilöstöravintolasta.

Tiivis yhteys ravintolahenkilökunnan ja asiakkaan kanssa edesauttaa uusien ratkaisujen kehittämistä ketterästi, kun palaute saadaan välittömästi. 

- Ravintola ja sen henkilökunta ovat merkittäviä työkulttuurimme rakentajia. Siksi on tärkeää, että yhteys säilyy hyvänä. Maija ja tiimi tekevät tärkeää työtä jokapäiväisissä kohtaamisissa ja nyt vauhdilla kehittivät arjen helpottajia etätyöntekijöillemme. Ruokakasseihin he aika-ajoin sujauttavat pieniä yllätyksiä, jotka todella ilahduttavat etäruokailijoita, kertoo Katri Viippola Varmalta.

Rohkeutta työnantajille auttaa arjessa

Työeläkeyhtiö Varmalle ruokakassien järjestäminen oli Katri Viippolan mukaan todella helppoa.

- Meille on tärkeää auttaa henkilöstöämme, sillä hyvinvoinnin merkitys on suuri koko toiminnassamme. Johtoryhmäläiset olivat itsekin hieman jo tuskailleet miten hoitaa etätyöviikkoina arjen ruokailut, joten Compass Groupin kanssa valmisteltu esitys lounasedulla tuetuista ruokakasseista otettiin johtoryhmässämme ilolla vastaan, kertoo Katri Viippola.

Kriisitilanne ja poikkeusaika haastavat toimijoita löytämään uudenlaisia tapoja toimia, työskennellä ja helpottaa arkea. Työnantajilta odotetaan malleja, joihin työntekijät voivat luottaa – kuten siihen, että voi ostaa ruokaa mukaan joka päivä, ennakkotilauksena tai vaikka viikon ruoat kerralla.

Työnantajat voisivat mielestäni rohkeammin pohtia, millä keinoilla pystyisivät kekseliäästikin tukemaan henkilöstönsä arkea. Yksi esimerkki on järjestää kodinomaista herkkuruokaa ketterästi, helposti ja nopeasti saataville mukaan töistä tai kotiin toimitettuna. Työntekijät omaksuvat kyllä nopeasti uusia arkea helpottavia tapoja, kun työnantajat rohkaistuvat niitä kokeilemaan ja tarjoamaan, Katri Viippola kannustaa.

 

Haluatko lisää tietoja Compass Groupin ajankohtaisista uutisista ja ruokaan liittyvistä palveluista? Rekisteröidy uutiskirjeemme tilaajaksi.