Compass Group Suomen liikevaihto ja kannattavuus ovat merkittävästi heikentyneet ja tulevat ennusteiden mukaan jatkossakin olemaan huomattavasti aikaisempaa alhaisemmalla tasolla. Tämä on seurausta koronaviruksen aiheuttamasta yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja asiakaskäyttäytymisen pysyväksi ennakoiduista muutoksista. Yt-neuvotteluiden tavoitteena oli vahvistaa kilpailukykyä muuttuvassa toimintaympäristössä sekä parantaa liiketoimintaedellytyksiä ja kannattavuutta.

Ylempiä toimihenkilöitä ja toimihenkilöitä sekä operatiivisen toiminnon tukirooleja koskevat yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelun piirissä oli yhteensä 32 toimihenkilöä ja 90 ylempää toimihenkilöä sekä 43 operatiivisessa tukiroolissa työskentelevää. Neuvottelujen lopputuloksena yhteensä enintään 8 toimihenkilöä ja 18 ylempää toimihenkilöä sekä 35 operatiivista suunnittelijaa ja Gastro Chefiä irtisanotaan tai osa-aikaistetaan.  Heistä osalle voidaan tarjota muuta työtä irtisanomisen vaihtoehtona. Lisäksi useamman henkilön tehtävät muuttuvat. Yritys tukee henkilöitä, joiden työsuhde päättyy.

”Sopeutamme pääkonttoritoimintojen ja operatiivisten tukiroolien kokonaisuutta ja rakennamme uudenlaista kilpailukykyisempää toimintamallia tulevaisuuden menestykselle. Samalla rakennamme huomisen ruokapalveluja erilaisten asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Koronan myötä arvelemme, että toimistoissa monipaikkatyö lisääntyy ja siksi kysyntää on tulevaisuudessa ruuan hybridipalveluille, joissa oman työpaikan ruokapalvelut laajentuvat tukemaan terveellistä arkea myös etäpäivinä ja voivat tarjota helppoja herkullisia ratkaisuja koko perheelle. Haluamme olla asiakkaillemme paras kumppani tässä muutoksessa”, kertoo toimitusjohtaja Jaana Korhola.

 

Median yhteydenotot
Toimitusjohtaja Jaana Korhola, Compass Group Suomi, p. 040 821 8641
Haastattelupyynnöt: markkinointi- ja viestintäjohtaja Satu Ikäheimo, p. 050 3804996
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@compass-group.fi

Compass Group on Pohjoismaiden johtava ruokapalveluyritys, jonka liikevaihto on noin miljardi euroa. Tarjoamme yli 750 000 ateriaa päivässä ja työllistämme yli 13 000 henkilöä 1 700 kohteessa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa. Suomessa meillä on 3500 työntekijää noin 550 ravintolassa. Toimimme useilla sektoreilla, kuten yritykset ja teollisuus, terveydenhoitoala ja vanhustyö, koulutus, urheilu ja vapaa-aika sekä puolustus ja merialueet. Ruoka on intohimomme. Compass Groupilla on kolme vastuullisuuspainopistettä: Terveys ja hyvinvointi, Muutokset ympäristön hyväksi ja Maapallon parhaaksi. Nämä kaikki perustuvat turvallisuuskulttuuriimme. Olemme osa maailmanlaajuista organisaatiota, joka toimii 55 000 asiakaskohteessa 45 eri maassa ja työllistää maailmanlaajuisesti yli 600 000 henkilöä. www.compass-group.fi